torstai 22. lokakuuta 2015

Paluu blogimaailmaan part.506

Täällä taas, blogikärpänen on taas puraissut, toivotaan jos jatkaisin myös aktiivisemmin kirjoittelua, ettei aina tule lähes puolen vuoden taukoja. Päätin tehdä pehmeän laskun haasteen voimin.

» Jos sinun pitäisi ottaa jokin muu koirarotu kuin sinulla on nyt, minkä ottaisit ja miksi?
Kääpiöbullterrieri, rottaterrieri tai dobermanni. Dobermanni kunnon harrastuskoiraksi, erittäin monipuolinen, saisi pysyä rodun kanssa valjakkouhreilun puolella, mutta myös lähteä PK-lajeja harrastamaan. Kääpiöbulli on ihastuttanut ulkomuodollaan ja positiivisuudellaan, aivan mahtavia otuksia. Sekä pieni uusi rakkausrotu, rottaterrieri.

» Millaista ruokaa koirasi syö?
Mitä milloinkin. Tällä hetkellä kaksi säkkiä Profinea, Salmon&Potato, sekä Chicken (extra?)energy. Valion ee-säkki oli viimeksi. Sekä lihoja monipuolisesti. Ruokia tarttuu mukaan yleensä tarjousten perusteella, Valio tulee tilata, joten metsästelen M&Mstä nappulatarjouksia, koska laiskuus.

» Saavatko koirasi tulla sängylle/sohvalle/nojatuoleille? Miksi ja miksi eivät?
Sohvalle saa tulla, sänkyyn ei. Haluan nukkua yöni tukehtumatta aamulla karvapalloihin. Sohvilla on aina saanut olla ja saa nytkin.



» Käytkö usein koirapuistoissa? Miten koirasi viihtyvät siellä?
Harvoin. Joskus käytiin enemmän, nyt ei olla pitkään aikaan, lähinnä autottomuuden takia, Valkeakoskella kun ei koirapuistoa ole, täytyy lähteä naapurikuntiin seikkailemaan.

Darraa on melko turha viedä koirapuistoon, se vain väistelee muita narttuja ja haistelee omiaan. Dominoivat ja itsevarmat pallilliset urokset saa sen sydämen pakahtumaan, mutta näitä harvemmin koirapuistoista löytyy (onneksi). Epeli viihtyy, ja yleensä leikkii jonkun kanssa tai on muuten aktiivinen. Ja Psyko, se nyt juoksee kuin päätön kana ja leikkii vaikka itsensä kanssa jos kukaan muu ei sen kanssa leiki.

» Mikä on luonteenpiirre jonka muuttaisit koirassasi/koirissasi?
Epeliin kaipaisin lisää huumorintajua ja Epeli ahdistuu joistain tilanteista helposti. Psykon hermot vuotaa välillä (kova kusihätä, jolloin piippaa vähän) ja ohitustilanteissa jännittyy.

» Oletko käynyt koirasi kanssa ulkomailla? Jos olet niin missä ja millaista se oli, jos et niin missä haluaisit käydä?
Ei olla käyty. Irlanti olisi mieletön mesta käydä koirien kanssa, samoin haluaisin kokea Jenkkilän koirarannat. Ja Saksa!

» Millainen on mielestäsi onnellinen koira?
Onnellinen koira on mielestäni yksinkertaisesti sellainen, joka saa sopivissa määrin kaipaamaansa huomiota, kuria ja aktiviteetteja.


» Jos sinun pitäisi valita itsellesi jokin koiriin liittyvä työ niin minkä valitsisit?
Pieneläinhoitajan koulutuksen aloitin -14, mutta lopetin, en siis kouluttaja/hoitaja haluaisi olla. Koiriin liittyvä luennoitsija mielelläni voisin olla.

» Onko koirallasi useita pantoja/valjaita/hihnoja yms tilpehööriä vai oletko enemmänkin "korkeintaan kahdet varusteet"-tyyppiä? 
Onhan noita kertynyt liikaakin. Ennen tuli hankittua vaikka mitä turhaa, nykyään hankin vain tarvittavaa ja tavaramäärä onkin pysynyt rajoissa.

» Tulevatko koirasi toimeen muiden eläinten esimerkiksi kissojen kanssa?
Epeli tulee toimeen kissojen, frettien, kanien ja hevosten kanssa, Darra kissojen ja frettien.

» Mikä on koirasi lempiherkku?
Kaikkien kolmen puolesta voin sanoa: Nakki.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Elämää, ei sen enempää

"Meille ei kuulu mitään ihmeellistä" on varmaan tämän blogin kulutuin lause. Mutta ehkä tällä kertaa on jotain kirjoitettavaakin! Aloitetaan siitä, että 2.3 Epelille tuli neljä vuotta plakkariin! Kovin se aika kiiruhtaa, huomaamattaan.
Epelin kanssa ollaan opeteltu uusi temppu, ja koska meidän pikaseuruu pätkä meni viime viikolla aivan loistavasti, aloin jo pohtia, pitäisikö ottaa itseään niskasta kiinni. Hioa ALO liikkeet kuntoon ja ilmoittautua mölleihin. No, ainakin ajatuksen tasolla treenataan ahkerasti :D


Pitkään on ollut etsinnässä Psykon sisaruksia ja vihdoin viimein, suurin osa on löytynyt! Anni oli yksi kerta Treellä ilman minua ja Pirkkalan koirapuistossa oli tullut ainokainen veli, ja yksi siskoista vastaan! Jokin aika sitten sovittiin näkeminen, ja pääsin itsekin näkemään Psykon sisarukset. Velipojalla oli paljon yhdennäköisyyttä ilmeissä kuin Psykolla ja tenavilla synkkasi heti, vaikka Psyko tuntui välillä olevan kolmas pyörä :D 
Oli hurjan mukavia omistajia, ja sovittiin, että jatkossakin nähdään. Lisäksi perustin Facebookkiin
ryhmän kakaroille ja sinne on päätynyt koko katraasta 5/7, josko kaksi vielä jostain löytyisi! Kesälle ollaan suunniteltu pentumiittiä, toivotenkin onnistuu!

Hans

Saimi



Vetotreenejä ei olla pidetty sen jälkeen kun lumet suli... Eilen kuitenkin käytiin pieni lenkki heittämässä, itsellä pyörän edessä Dura ja Psyko, ja saan olla niiiin ylpeä tästä parista! Työskentelivät mitä parhaiten, Psykon into säilyi koko treenin, piti vauhtia yllä ja keskittyi täysillä. Vielä kun ikää saadaan lisää, niin päästään pidentämään matkoja.
Hieman lyhykäinen postaus, but be right back (kunhan saan kuvia käsiteltyä)!



lauantai 14. maaliskuuta 2015

Psychopathic puppy

*Rumpujen soittoa* tadaa, vihdoin sain aikaiseksi tehdä postauksen Psykosta! Käyden läpi, millainen pentu Psyko on ollut, millainen se nykyään on, harrastussuunnitelmia ja vähän kaikkea koskien itse tätä olentoa.


Psykolle tuli juuri puolivuotta plakkariin ja nyt odotellaan seisotuskuvan saamista Annilta (vinkvink). Koko on tällä hetkellä 50cm/12-15kg, eli mitään kovin suurta tuosta ei ole tulossa. Toivotaan, että edes sinne 55cm pääsisi! Kasvupatit somistavat edelleen jaloissa kylläkin. 
Psyko on tähän mennessä ollut tietyiltä osilta ollut äärettömän helppo penikka. Sisäsiisteydessä meni yksi hujaus, luoksetulossa ei ole ollut pienintäkään ongelmaa, kertaakaan ei ole jättänyt tulemasta ensimmäisestä kutsusta. Osaa olla yksin kaverin kanssa ilman tuhoja tai huutamisia (äidillä ollessamme raapi muutaman kerran ovea, mutta lopetti siihen), eikä ole lyhyen elämänsä aikana kokeillut hampaitaan mihinkään ei-sallittuun. Lisäksi Psyko ei koskaan purrut tai hampaillut ihmistä. Toisaalta se sitten haukkaa namit vieden koko käden samalla.
Mutta toisaalta tuo pentu on ollut yksi saatana. Niin itsepäinen, etten voi kyllin korostaa. Etenkin nuorempana, nyt siitä on jäljellä enää lievempi versio, joka harvoin käy hermoille. "Pois"-käskyä opetellessamme sain saattaa sen vähntään 15 kertaa portin toiselle puolelle, pois näköpiiristä, ettei se nähnyt meitä. Silti muutaman kymmenen sekunin päästä ovensuuhun ilmestyi jokin pieni ja karvainen. Sinnikkyys ja periksiantamattomuus tuotti tulosta, onneksi. Välillä (koko ajan) teki mieli lyödä päätä ensimmäiseen asiaan mitä käteen tarttui, koska kärsivällisyyteni on erittäin huono. Mutta hillitsin itseäni, toistelin päässäni satoja kertoja, miten et nyt luovuta, tai hermostu, molemmista koituisi vain hallaa. 

Pikku-Paatti c. Anni
Ihmiset on ikään tai sukupuoleen katsomatta kivoja. Psyko ei vieraille ihmisille ole kovin tungetteleva, vaan nätisti antaa silittää ja paijata. Ja nostaa, sekin on huomattu. Omille ihmisilleen pitää etenkin kotiin tullessa sellaisen tervetuliaisseremonian että oksat pois. Paatti haukkuu, ulvoo, ölisee, mölisee ja tsiisus. Onneksi se osaa näyttää sivistyneemmänkin puolen muille. 
Toiset koirat on fine. Ne käydään morjestamassa ja that's it. Ei ole arka, alistuva, dominoiva tai kireä, hyvin normaali tuon ikäinen.

Harrastaminen kohdistuu valjakkopuolelle. Psyko on ollut opettelemassa lyhyillä matkoilla ja perhana, sehän tykkää. Tai rakastaa. Tai ei tiedä mitään parempaa. Lähdöissä jos Anni lähtee toisella valjakolla ensin, hyppii Psyko tasajalkaa ja huutaa. Ihan suoraa huutoa. Ja kun lähtökäsky soi, lähtee pentu raketin lailla - edelleen huutaen. Toivottavasti into säilyy! Tokoa ollaan vain kotona tehty yhteisenä tekemisenä. Sivulle osataan tulla käden avulla ja askeleen-parin imutusseuruuta ollaan myös tehty. Tosin, voiko tuota edes harrastamiseksi kutsua. 
Jos vielä jäi jokin mietityttämään, hämmästyttämään, etc, niin sana on vapaa.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Miten eläimet näkyvät kodissamme?

Niin, miten? Tyhmempikin jo näkee meille tullessaan, että eläintalous. Mutta avataan teillekin kuvien kera.

OLOHUONE

Olohuoneesta meiltä löytyy yksi "for real" koiran peti, ympärillä tehty kehikko on omien pikku kätösiemme jälkeä. Tilava peti, ja koirat on tykänneet kovin! Ja me ihmiset, onhan se kaunis ;)
Olohuoneessa on myös koirien sohva (kolmen istuttava, meillä ihmisillä kahden istuttava...), joka on siis hieman hajalla, ei mienkään päällepäin, mutta huono istua, joten luovutettiin koirien omaisuudeksi. Ja sohvakin on suuressa suosiossa! Yleensä vakiporukka joka siinä nukkuu. Palkintohyllyä ja lelukoria en muistanut kuvata, nekin somistavat olohuonetta.



 Sohvan vieressä on yhteisomistuksessamme oleva nojatuoli. Tai siis, niin ihmiset kuin koirat käyttää sitä. Epelin favourite paikka, aikoinaan isälläni ollut ja jo tuolloin nostatti suuren suosion Epelissä. Nojatuolissa yleensä löhöää Epeli tai Noma, myös Rocu ja Darra välillä. Nojatuolin edessä on punainen rahi (jonka saa levitettyä myös patjaksi), jossa myös usein nähdään joku nukkumassa. Joskus kissakin.

Tv tason päällä majailee gerbiilikaksikkomme, Sira ja Titan. Neitosilla on asumuksenaan vaatimaton 130cm pitkä asumus. Ja se on joka suuntaan i s o. Meinasi iskeä epätoivo itse jokaiselle, kun pähkäiltiin, mihin tungemme tuon kokoisen terraarion. Onneksi Anni keksi tv tason päällisen. Vaikka hoitotoimenpiteet kaksikolle suoritetaan keittiöjakkaran avulla, en valita. Ihan huippupaikka terralle ja pääsee näkemään gerbiilien touhuja "niiden tasolta". Eivätpä ole kissatkaan (vielä) päässeet terraarion päällä hyppimään ja tuijottelemaan jyrsijöiden touhuja, pienen välipalan toivossa.
KEITTIÖ

Keittiöstä löytyy sänkysohva, sekin niin ihmisten kuin koirienkin käytössä. Yleensä yövierailijamme nukkuvat tässä. Ja muulloin koirat. Ja kissat.
Sänkysohvan oikealla puolella on arkkupakastin, jonka päällä on kissojen yksiö. Sieltä löytyy kupit, ruokatynnyri ja hiekkalaatikko. Pakastimen ja sohvan välistä löytyy koirien ruokatynnyrit.
Lisäksi löytyy neljä kuppitelinettä, 8lle koiralle paikka syödä ja Natsi syö kupista lattialta. Kuppitelineistä otin kuvankin, mutta koin loppujen lopuksi turhaksi, ja kun näitä kuvia tulee ihan mielettömästi, joten tyhmältähän se näyttää, kun on paljon tilaa, mutta eipä voi mitään.






ETEINEN & KÄYTÄVÄ
Eteis-keittiö oviaukolla on 110cm korkea koiraportti, joka on yksi parhaista ostoksistamme koskaan. Helppo rajata koirat pois tai yksinoloksi vain makuuhuone-käytävä akselille. Eteisestä pääsee frettien huoneeseen, kodinhoitohuoneeseen/suihkuun/saunaan ja sitten ihan tupaan. Eteisestä meillä on naulakko vetovaljaille ja -pannoille. Iso valkoinen "arkku" on omattu kaikille koiravarusteille, sieltä siis löytää villapaitoja, manttelit, hihnoja, pantoja, näyttelyremmejä, puukapulan, liinan ja paljon muuta. Lasipöydällä on kori (joka ei kuvassa näy), josta löytää eniten käytetyt pannat.
 Käytävältä löytyy ovi vessaan, koiran peti (suprise suprise!) ja naulakko. Käytävällä oleva peti, tai enemminkin kori, on lähinnä Duran käytössä. Kyllä sieltä joskus saa yllättää Rocun.



MAKUUHUONE

Makuuhuoneessa on varmaan meidän kodin sydän. Sinne me koko kööri mennään iltaisin nukkumaan. Sänky on vain ja ainoastaan meidän - Natsilla tosin on erityislupa. Muut saavat "tyytyä" peteihin. Makuuhuoneesta löytyy metallihäkki, joka on aina ollut vain nukkumapaikkana, ja kaksi petiä, sekä kissojen peti. Peti, missä Noma esiintyy on kahdesta rahin "palasta" tehty ja pussilakanan sisään laitettu. Kiron ja Noman lempipaikka, Darrakin saattaa joskus yrittää äidin kainaloon nukkumaan. Peti, jossa taas muori Kimuli esiintyy on kaikkien peti, sieltä löytää kaikki iltaisin. Häkki on Psykon lemppari, onhan se pentuna yönsä siellä viettänyt. Blogger haluaa taas näyttää ison keskisormensa ja kuvat tulee tylsästi loppuun.








maanantai 9. helmikuuta 2015


Kauhajoellekin pitkän odotuksen jälkeen tuli Talvi. Tosin jo melkein kuukausi sitten, mutta melko rajallista on aika ollut nämä hiljaiset blogiviikot. Näin ollen valjakkourheilumme on saanut lunta jalasten alle ja ollaan treenattu ahkerasti. Treenataan viikossa n.3krt, matkoina useimmiten 10-15km. Joka lenkiltä on jäänyt erittäin positiivinen maku suuhun! Videoitakin lenkeiltä löytyy, pitäisi saada joskus aikaiseksi ladata ne tännekin.
Muuten vietellään hyvin perus elämää. Psykon kanssa suunnitelmissa osallistua tokokurssille, muttei täällä meillä vielä ole alkavaa kurssia tiedossa. Kotona ollaan treenailtu sivua ihan hyvällä menestyksellä, Psyko oppi nopeasti oikean kohdan, muttei osaa ilman käsimerkkiä tulla sivulle. Ja tosiaan, Psykohan on huomenna 5kk! Aika menee pirun nopiaan, muttei toisaalta harmita, sitä tuntuu odottan vain, että sen saa alkaa laittaa lyhyille matkoille valjakkoon :D Ja toisaalta en kaipaa sitä pikkupentu aikaa, paljon mukavampaa, kun Psyko on jo tuon ikäinen.


Eilen Citymarketissa asioidessamme päätin ostaa koirille Oscarin koiran puuroainesta. Lähinnä vaihteluksi, ja muistelin, kun isäni joskus Epelille moista teki, että riitti pitkälle. Laitoin 2,5L vettä ja 4dl puuroa ja uuniin 1,5h. Uunin jälkeen heitin sekaan vielä raakana kilon sika-nautaa. Yhtään en osaa sanoa paljonko tuota yhteensä tuli, mutta melko kiva satsi. Ja älkäähän peljästykö, koirat sai vain vanhaksi menneen maksalaatikon, eivät siis saa päivittäin ;) Puuro maistui kolmikolle erinomaisesti ja pussiin jäi puuroainetta melkoisesti, jossain vaiheessa teen varmasti isomman lastin. 

Postausideoita on hyvin heikosti, joten AINA saa ehdottaa, jos jotain tulee mieleen. Kovasti tekisi mieli bloggailla, mutten viitsi täyttää blogia pelkästään tämän tyyppisillä postauksilla. Toivotenkin viikonloppuna saadaan jotain muuta tekstiä, kun Psyko osallistuu ensimmäiseen mätsäriinsä!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Mitä meillä syödään?


tiistai 23. joulukuuta 2014

4. Luukku; Epelin luustokuvat

Facebook ystäväni ovat jo tuomion kuulleet, mutta kirjoittelen teille lukijoillekin. Olen moneen kertaan manannut, miten Epelillä on varmasti ainakin SP8 selkä ja sitä rataa. Koira peitsaa ja hierojakin pelotteli keväällä, että kyllä siellä selässä jotain on. Tänään ne pitkään odotetut luustokuvat sitten olivat. Kuvaajana ortopedi Jarmo Rintasalo, paikkana Animagi Seinäjoki.

Lonkat; A/A
Kyynäreet; 0/0
Selkä; terve
Olat; normaalit








Voitte siis todellakin kuvitella riemun, innon ja suuren kiven, mikä hartioilta ja sydämeltä putosi. Paras joululahjani koskaan. Koirani on luustollisesti terve. Seuraavaksi varaillaan fyssarille tai pätevälle hierojalle aikaa, niin katsotaan, onko koira vain jumissa. Darra on jonossa seuraavana, joka lähtee kuvautettavaksi, ajankohta ei ole vielä tosin tiedossa, katsellaan rauhassa. 

HOXHUOM!

31.12.2014 on aikaa kysyä ihan mitä mieleen juolahtaa, vastaan kysymyksiin videolla. Toivotenkin saadaan edes muutama kysymys ;) Nyt äärimmäisen hyvää joulua ja tulevaa vuotta!

lauantai 20. joulukuuta 2014

3. Luukku

Painakaa HDlle, muuten laatu on aika jäätävää.


tiistai 9. joulukuuta 2014

2. Luukku

Yllättäen videona. Kuvattu pokkarilla, kohisee ja sitä rataa, kestäkää.


maanantai 1. joulukuuta 2014

1. Luukku; Miten ja missä?

Joulukalenterin ensimmäinen luukku on näin ollen avattu ja ensimmäinen luukku sisältää pienen katsauksen meille. Eräs anonyymi kyseli, että missä me asutaan ja muutenkin elämistä näin suuren lauman kanssa.
Asutaan koiraihmisen idyllissä, taajaman ulkopuolella omakotitalossa, hehtaarin tontti aidattuna ja takana oma pelto. Neliöitä löytyy 84, muttei täällä tunnu mitenkään ahtaalta, kun sisällä koirat makaa ja nukkuu pedeillään, keittiösohvalla, häkissä, lattialla tai koirasohvalla. Yöt ollaan lähes aina sisällä, muuten sisälle ja ulos saa mennä miten kukin haluaa. Pihasta löytyy myös kaksi tarhaa, kanila ja koirankoppi (joka ei ole tarhassa). Ja voin sanoa, miten ihanaa on, kun on aidattu piha, samoin koirat tuntuvan tyytyväisiltä, että pihalla voi viettää enemmänkin aikaa.


Ano kyseli myös kustannuksista, ja miten tällaisen lauman elättäminen onnistuu. Mullahan ei ole kuin neljä koiraa ruokittavana, ja rahaa nuo ei aivan mielettömästi ime. Annilla tietenkin enemmän, mutta kyllä tuo pärjäävän näyttää. Lihojen ja luiden ostoa vältetään viimeiseen asti, luita on vajaasta neljästäkymmenestä hirvestä tarhassa, pakastin tursuaa paloiteltua, jauhettua ja pussitettua hirven eri sisäelimiä ja lihoja. Ulkovarastossa on neljä pakastettua possua ja tuotantopuput menee koirien suuhun. Kaikki muu liha on ollut tähän asti ilmaista, paitsi pupuille tietenkin tarvitsee rahaa upottaa. 
Rokotukset tietysti maksaa törkeesti, jos yhteen laskee, mutta koiria rokotellaan eri aikaan, niin rahakin riittää ;) Äkillisistä eläinlääkäreistä (puhutaan nyt akuutista hädästä, jolloin koira on saatava välittömästi hoitoon) saadaan apua porukoiltamme ja maksetaan niille takaisin, jos tilin saldo on vähemmän kuin eläinlääkärin lasku, toistaiseksi näin ei ole onneksi ollut.


Entä kun me haluamme lähteä reissaamaan? Koirat mukaan. Koirat on mukana aina, oltiin me missä vain. Mutta jos nyt tulisi tilanne, ettei koiria voisi jostain syystä ottaa mukaan, joku hommattaisiin tänne katsomaan lauman perään ja ruokkimaan niitä. 

Postaus perustuu Joulukalenteri? -postaukseen kommentoineen anonyymin kysymyksiin. Kuvat c. Anni K