maanantai 3. marraskuuta 2014

Kerrottakoon, että Neela palautui. Ei ollut loppujen lopuksi minulle tehty koira. Loppuvaiheessa oli niin herkkä, ettei sille itselleen olisi ollut hyvä jäädä tähän laumaan. Pienessä laumassa viihtyy. Erittäin harmillista, mutta "turhalla" koiralla en tee mitään.
Neela lähti torstaina takaisin kotiinsa. Katselin huvikseni ilmoituksia pennuista ja yksi sieltä juurtui verkkokalvoille. Narttuja olisi ollut vain vapaana, mutta mielellään uros, juoksut on maailman raastavinta. Aamulla kasvattaja soitteli, että urospennut vapautui. Lähdettiin katsomaan pentuja Alavudelle ja pieni poika sieltä mukaan lähti ;)
Saanko siis esitellä, Psyco! Psyco on 75% siperianhusky ja 25% aussie. Ihan mahtava pikkujäbä! Tästä siis valjakkoon vahvistusta ja mahdollisesti tokokaveria. Derby ja Guru olivat melko tosikoita aluksi, mutta tänä aamuna Psyco ja Derby yrittivät pientä leikintynkää.





1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harmi että Neelasta ei teidän laumaan tullut sopivaa mutta koiran hyvinvointia ajatellen toivottavasti löytää uuden hyvän kodin :) onnea uutukaisesta, aivan loistava nimi!