Junat ja (koiralliset) naiset on luotuja liikkumaan

Viime perjantaina puoli kahden aikaan yritettiin suunnitelmien mukaan lähteä Erikan ja koirien kanssa kohti Lappeenrantaa, Elsille. Vaan kappas kikkeliä, heti meni kuin Strömsössä. Kahden juna oli täynnä, joten lippuja ei meille myyty, venailtiin siis tunti seuraavaa junaa. Junamatka Riihimäelle meni hyvin, Riksussa Netta & Riesa liittyivät seuraamme. Sen jälkeen idylli rauhallisesta ja nopeasti menevästä junamatkasta särkyi kahden kääpiöpinserin vihlovaan huutoon. Tuon jälkeen vain odotimme pois pääsyä raiteilla liikkuvasta helvetistä. Koirat oikeasti huusivat koko puolitoista tuntisen matkan Lahteen. Meillä oli yhteensä viisi koiraa, joista yksikään ei puhua pukahtanut koko matkan aikana, makoilivat tai istuskelivat kärsivällisinä. Konnarikin totesi, että kivoja sessejä, tultuaan ensin kääpiöpinsereiden luota :-D Kun kolme tuntia oltiin yhteensä istuttu eri junissa, vihdoin juna pysähtyi Lappeenrantaan. Ja pienten muutosten takia kuljettiin viiden koiran kanssa minibussissa Elsille. Onnellisesti päästiin perille, mutta monta kertaa matkan aikana tuli manattua, että "mä en enää ikinä matkusta, varsinkaan Lappeenrantaan".

Elsillä laitettiin meille patjat kondikseen ja muistaakseni sen jälkeen vain oleiltiin ja juoksutettiin pikaiseen koirat.
Lauantaina Mia saapui Laimi-mudinsa kanssa ja lähdettiin juoksuttamaan koiria. Päivä menikin pellolla kepoisasti ja kuvasaldoa riitti. Darra ja Riesa heti ensialkuun muodostivat tiimin ujoa Laimia vastaan, mutta teinit loppujen lopuksi jättivät raukan rauhaan. Lauantaina ei kovinkaan paljon sitten muuta varsinaisesti tehty. Juteltiin, tehtiin treenipätkiä pihalla ja oltiin taas. Epeli pääsi taas muistamaan, mitä ne kepit on ja selkeästi on taito ruostunut. Tokoakin otettiin, sen tuo sentään handlaa. Paitsi jostain syystä liikkeestä maahanmeno on kovinkovin vaikeaa.

Sunnuntai olikin tapahtumarikkaampi päivä. Käytiin aamulla hiekkamontuilla juoksuttamassa koirat ja taas suljin parka kulutti itseään. Kahdeksi Elsi oli varannut agihallin käyttöömme, joten sinne suuntasimme. Darran kanssa päästiin opettelemaan oikein kunnolla perusasioita ja esteitä, tästä hallikeikasta oli paljon enemmän hyötyä meille kuin pentuagista. Ja taas muistin, miksi lopetinkaan Epelin kanssa agilityn. Se kuumuu älyttömästi, kun joutuu odottamaan vuoroaan. Kuten nytkin. Tuo tekee hyvin, mutta näillä jaloilla pitää tosissaan pinnistää, että pääsee koiran edelle, enkä kyllä edes aina pääse. Jos totta puhutaan harvemmin. Onneksi tuo osaa hakea esteitä, mutta toisaalta sitä tulee ohjata niin tarkasti, että se myös menee ne, eikä tule viereen "siismitäseuraavakstahtootekemistääää!"
Epelin kanssa rataa, loppujen lopuksi Darrankin kanssa. Darralle täysin uutena asiana tuli kontaktit, mitkä meni keltanokalle ihan jeesisti. Puomia kiivetessä meinasi tulla pupu pöksyyn, mutta kannustaminen sai pahvin rohkaistumaan.
Takaisin lähdettäessä olikin väsynyttä porukkaa. Tai ainakin meiti.

Kuvat on oikeesti ihan hyvä laatuisia, kun niitä availee isommiksi. Ja anteeksipyyntöni lyhkäisestä postauksesta. Lisää kuvia nähtävillä täällä.